Mä olen löytänyt puurot elämääni. Ennen olin leipäihminen, sitten vannoutunut pirtelöihminen ja nyt kaipaan aamupalaksi lämmintä puuroa.
Tällä viikolla oli ekoja kunnon pakkasaamuja ja niihin lämmin puuro sopii täydellisesti!
Erityisen ihanaa ja pehmeää kaurapuuroa tulee, kun keittelee puuron isoista kaurahiutaleista ajan kanssa hauduttamalla. Kookosmannaa lisäämällä puurosta saa vielä extra pehmoista ja makeaa. Lisään sen aivan lopuksi ja sekoittelen tasaiseksi.
Yksi pehmoisen puuron taika on myös se, että sekoittaa hiutaleet kylmään veteen ja sitten vasta laittaa levyn pienelle ja hauduttelee rauhassa. Tällä on suuri merkitys puuron lopputulokseen 😍
Ja puuron päälle tietty erilaisia herkkuja – eli esimerkiksi hilloja, marjoja, hunajaa, siemeniä tai jos aivan hurjaksi heittäytyy, niin kinuskikastiketta!
Puuro sopii mun mielestä parhaiten aamupalaksi.
Kuvassa puuron päällä on omena-kesäkurpitsahilloa, joka on ihanan raikasta.
Sain kotiovelleni kassillisen kauniita punaposkisia omenoita. Sekin oli jo itsessään aika ihanaa, mutta lisäksi tein näistä omenoista todella onnistunutta uuniomenahilloa, joka maksimoi tämän omenatarinan!
Punaposkisista omenoista syntyy kauniin vaaleanpunaista uuniomenahilloa.
Googlettelin nopeasti uuniomenahillon ohjeita ja huomasin, että kaikki olivat hyvinkin helppoja. Omenahillo uunin lämmössä syntyi näin:
Omenhillo uunissa:
Kaksi osaa pilkottuja omenoita
Yksi osa hillosokeria
Loraus sitruunamehua
Pilkoin omenat lohkoiksi ja levitin laakeaan uunivuokaan. Sitottelin päälle hillosokerin ja laitoin 150 asteiseen uuniin hautumaan siksi aikaa, kun kävimme metsäretkellä, eli noin kahdeksi tunniksi. Otin vuoan uunista ja sekoittelin pehmenneet omenat mössöksi ja annoin hetken jäähtyä. Sekoitin mukaan sitruunamehun ja survoin koko massan sileäksi blenderillä. Purkitin hillon lasipurkkeihin, joita kuumensin uunin jälkilämmössä.
Omenahillo kookosmaitoon keitetyn mannapuuron päällä herkkua!
Nyt kun eletään syyskuun alkua, oli purkit helppo jäädyttää pihalla. Tästä uunivuoallisesta syntyi kolme tavallisen kokoista hillopurkkia, jotka kiikutin terassin pöydälle. Ne napsauttelevat itsensä tiukasti kiinni jäähdyttyään ja sitten ne säilyvät jääkaapin kylmyydessä talven ajan.
Juoruihin (Tradescantia) minulla on vähän semmoinen viha-rakkaussuhde. Ne ovat kauniita ja näyttäviä rehevinä viherkasveina, mutta jotkut lajikkeet elävät niin voimakkaasti kausien mukaan ja lakastuvat välillä niin kaljuiksi, että sen takia en aina pidä niistä niin paljon. Mutta! Juorut ovat varmaan kaikista helpoimmat viherkasvit lisätä pistokkaista, eli kaljuuntuminen ei ole maailmanloppu!
Minä muikeana juoruni kanssa
Voimakkaimmin kasvukaudet ovat näkyneet semmoisen vihreän perusjuorun ja sen värikäslehtien Rionjuorun kanssa. Tällä hetkellä eletään aikaa, kun minulla ei ole kumpaakaan ollenkaan, sillä ne vain lakastuivat pois. Mutta luulen, että pian minulla on taas pari pistokasta, sillä niitä on niin helppo saada. Tällä hetkellä minulla on muutamassa amppelissa kaunista, hennon karvaista purppurajuoroua, jonka lehtien alapinnat ovat upeat violetit. Juoruja on niin paljon, että en ole aivan varma tuosta nimestä. Korjaa, jos olen väärässä!
Pian on taas aika vaihtaa viherkasveille mullat ja ottaa pistokkaita. Mietin, pitäisikö kokeilla juoruille jotain muuta kasvualustaa, kuin multaa? Ne voisivat olla sen verran helppoja kasveja, että niillä voisin uskaltaa koettaa jotain uutta…
Jos haluat viherkasvin ja olet sitä mieltä, että et osaa hoitaa kasveja, niin suosittelen aloittamaan yhteiselon kultaköynnösten kanssa. Minulla oli pitkään semmoinen tunne, että kultaköynnökset ovat vähän noloja, ehkä pois muodista tai semmoisia vanhanaikaisia, pölyisiä huonekasveja. Sain ihan tavallisen, eli sen tummanvihreälehtisen pistokkaan noin 5-6 vuotta sitten ja hoitosuhteemme tai nykyään voisi sanona jopa ystävyytemme on kukoistanut siitä lähtien. Tykkään joka päivä tästä kasvista yhä enemmän. Ja se, jos joku on mun tyylistä viherkasvien kanssa eloa.
Kiipeilevä kultaköynnös
Pistokas lähti hyvin kasvamaan silloin pienenä ja viihtyi silloisen kotimme valoisalla keittiön seinällä. Varret venyivät ja alkoivat muuttumaan köynnökseksi. Kieputtelin varsia kasvamaan kohti valoa. Nyt samainen kasvi on viihtynyt amppelissa nykyisen olohuoneemme ikkunan kulman takana ja on kasvanut huimasti.
Kultaköynnökset (Epipremnum pinnatum) viihtyvät hajavalossa. Suorassa paahteessa on niille liian kuumaa ja kuivaa, mutta valoisan ikkunan kulmassa, ohuen verhon takana se viihtyy ja lehdet värittyvät kauniin raidallisiksi tai pilkullisiksi. Kultaköynnöksen lehdille ilmestyy upeita värimuunnoksia, kun lehdet pääsevät hyvää valoon. Olen jakanut tästä samasta kasvista useita yksilöitä ottamalla pistokkaita ja ripustellut roikkumaan amppeleihin ja antanut eteenpäin kavereille. I-han pa-ras kas-vi!
Kultaköynnöksen kaunis väritys
Minulla on myös kaksi muuta kultaköynnöstä. Molemmat ovat tulleen minulle pistokkaina, kiitos kasviystävieni! Toinen on valkoraidallinen, luultavasti Epipremnum pinnatum `N’joy` ja aivan uskomattoman kaunis lehdiltään. Värit ovat kuin lehden pintaan maalattuja, enkä väsy ihailemaan niitä. Toinen on upea limen värinen Epipremnum pinnatum ’Neon’ ja on kuin valo osuisi kasviin, koska se aivan kuin loistaa värillään. Se raikastaa kivasti muuten aika tummanvireäsävyistä kasvinurkkaustani.
Kultaköynnös ’N´joy’
Kultaköynnös ’Neon’
Kultaköynnökset eivät siis todellakaan ole mitään pölyisiä, tylsiä tai vanhanaikaisia, vaan kestäviä, trendikästä viidakkotunnelmaa tuovia ja helppohoitoisia. Oletko samaa mieltä?
Meillä on kylpyhuoneessa pari ikkunaa ja missä ikkunat ja päivänvaloa, siellä viherkasveja! Hankin muutama vuosi sitten trendikasvin, eli aarniopeikonlehden (Monstera adansonii) ja sijoitin sen kylpyhuoneen ikkunan eteen amppeliin.
Aarnipeikonlehti Monstera adansonii
Aarnipeikonlehdet ovat lähtöisin Keski-Amerikasta, trooppisista lämpötiloista ja viidakon vehreydestä. Jotta pystyisin edes vähän jäljittelemään sille kotoisia olosuhteita ajattelin, että suikun jälkeinen lämmin kosteus voisi olla sille mieleinen. Ja on se ollutkin.
Minkä tahansa viherkasvin hoito ja hyvinvointi riippuu niin paljon niistä olosuhteista, joita eri kodeissa on. Siksi, jos vaan mitenkään pystyy, niin tulis etsiä kullekin kasville parhain mahdollinen paikka. Aika harvoin meidän suomalaiset kodit pystyy jäljittelemään esim. trooppista viidakkoa, mutta jotain voi koettaa tehdä.
Tämä aarnipeikonlehti on ollut minun mieleen. Tykkään sen pienistä ja söpöistä reikäisistä lehdistä. Lehtien pinta on semmoinen mattapintainen ja se tekee siitä mielestäni vielä kauniimman.
Kasvi on köynnöstävä, joten sijoitin sen heti alusta lähtien amppeliin. Ensimmäisen mullanvaihdon yhteydessä jaoin kasvin kahteen eri amppeliin, niin sain sitä vähän suuremmalle ikkuna-alle. Se viihtyy aika pienessä ruukussa. Ruukut ovat altakasteluruukkuja, mutta kastelen kuitenkin päältä, sillä juuret ei sais jäädä veteen lillumaan. Vesisäiliö on enemmänkin turhan veden valumista varten. Kasvukaudella lannoitan ja talvikaudella annan merileväuutetta kasteluveden mukana, kuin muillekin kasveille.
Aarnipeikonlehdet kasvavat luonnossa muita kasveja, kuten puita pitkin. Viidakoissa tämmöisiä epifyyttejä on paljon ja ne muodostavat kerroksellista kasvillisuutta. Aarnipeikonlehti on muita kasveja peittävä kasvi, mutta lehtien reijät ovatkin sitä varten, että valo siilaituisin alemmillekin kerroksille. Aika ystävällistä. Lehtien reijät päästävät myös tuulen niiden läpi, eikä kovat tuulet pääse näin vaurioittamaan lehtiä. Näitä olosuhteita en pysty kasville tarjoamaan, mutta onneksi reijät ilmestyvät ihan geneettisestikin!
Nyt on tammikuu ja mielestäni tämä on parasta aikaa fiilistellä viherkasveja. Siksi haluan esitellä täällä teille omia huonekasvejani ja levittää tätä vihreää ilosanomaa.
Kultaimarre Phlepodium aureum
Kultaimarre on noussut yhdeksi suosikikseni, ehkä siksi, että olemme löytäneet tämän kasvin kanssa sen kuuluisan yhteisen sävelen. Mitä kauemmin se on minulla ollut, sen paremmin me tulemme toimeen yhdessä. Olen oppinut, että kultaimarre tykkää valosta ja kastelusta ja se onkin ensimmäisen yhteisen vuoden hakemisen jälkeen asettunut viheriöimään eteläikkunalle. Jo toista vuotta se näyttää viihtyvän siinä paremmin, kuin amppelissa, sillä ikkunalaudalla se saa paljon enemmän valoa. Varsinkin talvella, kun valoa on vähän, on valon saannilla suuri merkitys kasveille ja jo puolenkin metrin etäisyys ikkunasta heikentää jo valon voimaa.
Ikkunalaudalla kasvi saa tarpeeksi valoa.
Luin kasvista aluksi hoito-ohjeita ja muistan, että kultaimarteen voisi istuttaa laakeaan ruukkuun, jotta sen pintajuuret pääsisivät leviämään. Minun kultaimarre on edelleen niin sanotussa tavallisessa ruukussa, mutta jos löytäisin kivan laakean ruukun, voisin harkita sen siirtämistä sellaiseen mullanvaihdon yhteydessä. Tosin, nyt hyvän hoitorytmin ja paikan löydyttyä en lähden asian kanssa hötkyilemään.
Kultaimarre on osoittautunut janoiseksi kaveriksi. Se hörppää kastelukerroilla hieman suuremman hörpyn kuin muut viherkasvini. Kastelen sisäkasveja noin viikon tai kahden välein, riippuen vuodenajasta. Kesäkaudella annan kaikille sisäkasveilleni luonnonmukaista kastelulannoitetta ja talvisin merileväuutetta noin joka toisella kastelukerralla. Välillä myös suihkuttelen sileälehtisiä viherkasvejani.
Kultaimarteen lehdet ovat hopeansävyiset. Nimi on tullut sen kultaisen karvaisista pintajuurista.
Kultaimarre kuuluu sanikkaiskasveihin kuten Suomen luonnossakin kasvavat imarteet. Sanikkaiskasvien ulkonäkö on aina kiehtonut minua ja siksi pidän tästäkin niin paljon. Kultaimarre on myös ainut sanikkainen, jonka olen olen saanut pysymään hengissä sisätiloissa. Muut olisivat varmaankin vaatineet vaativampaa hoitoa, jota en pystynyt tarjoamaan. Talven kuiva sisäilma ja rajallinen ikkunan läheinen tila ovat rankanneet kasvivalintojani ja supistaneet valikoiman turvallisiin ja hyväksi koettuihin kasveihin. Kultaimarre on ehdottomasti yksi niistä!
Harvoin ihailen niin paljon kasvattamiani kasviksia, mutta valkosipulit pääsevät kyllä tämän erityisen ihailun kohteeksi. Minusta ne olivat kauniita jo heti nostohetkelläkin, mutta varsinkin putsattuina ne pääsivät oikein kunnolla näyttämään sulojaan kameran linssille.
Juuri maasta nostetut talvivalkosipulit syyskuussa.
Istutin nämä talvivalkosipulit viime syksynä lavakauluksiin loka-marraskuussa. Tarkalleen en enää muista milloin, mutta sen muistan, että maa oli pitkään sula ja istutusajankohta olisi voinut olla myöhäinenkin. Talvivalkosipulin nimikin viittaa jo siihen, että se saa olla maassa koko talven. Ajatuksena on, että se ehtii kasvattaa itselleen vahvat juuret, ennen kuin maa jäätyy, mutta ei kuitenkaan kerkiä kasvattamaan vartta, eli sitä sipuleille ominaista pientä piippoa, vaan sen vuoro on vasta keväällä.
Itse olen viljellyt valkosipulini lavakauluksissa ja se on toiminut hyvin, koska maa pysyy niissä kuivempana talven aikana, eikä vesi jää istutuksiin seisomaan tai jäätymään. Kynnet istutetaan ravinteikkaaseen multaan noin 10-15 cm syvyyteen ja peitetään hyvin. Mullan päälle haravoin lehtiä ja pieniä risuja suojaksi. Kannattaa muistaa nimetä istutusalue heti, sillä keväällä et välttämättä muista mitä sieltä oikein kasvaa..
Istutin tämän vuonna samaan penkkiin valkosipulin kynnet, sekä tämän vuotiset valkosipulin itusilmut. Itusilmut kasvavat valkosipulin varren päähän kesän aikana ja ovat täynnä uusia pieniä valkosipulin alkuja. Kynsistä kasvaa niitä varsinaisia kynnellisiä valkosipuleita ja itusilmuista kehittyy ”kynnettömiä” valkosipuleita. Ne kerätään talteen ja seuraavana vuonna istutetaan uudestaan, jolloin niihin muodostuu ne kynnet. Osan jätin ihan vain kokeilun vuoksi maahan keväällä ja katson, mitä niille käy – ovat varmaan ensi vuonna oikein nostokelpoisia valkosipuleita.
Valkosipulia voi kasvattaa oikeastaan missä vain, kunhan muistaa kastella reilusti ja antaa lannoitetta. Talvivalkosipulia voi kylvää vielä keväälläkin, joten niiden istutus suuremmissa ruukuissa voisi olla kivan näköistä vaikka terassilla. Sipulit voi tilata jo talvella ja säilyttää jääkaapissa, niin kynnet saavat tarvitsemansa kylmäkäsittelyn. Sitten vaan pistätä ne multaan heti maaliskuussa, niin pääset seuraamaan niiden kasvua aitiopaikalta. Hyötykasviyhdistyksellä on hyvät ohjeet ja sipulit kasvattajilleen.
Tänä vuonna, syyskuun viimeisellä viikolla tuli se hetki, kun oli pakko siirtää ulkona kesän viettäneet pelargonit sisätiloihin.
Pelargonit siirtyivät ikkunalaudoille.
Mun pelargonit on kaikki suht uusia, sillä olen hankkinut ne tänne kotiin muutama vuosi sitten. Kolmannen kesän kukkinut enkelipelargoni on siis selvinnyt mulla jo kaksi talvetusta. Olen jo aika ylpeä tästä suorituksesta! Keräsin ne kaikki yhteen ja tein suursiivouksen, eli nypin kaikki kuivta lehdet ja kukkavanat pois. Toin ne putsattuina sisään ja annoin rinsaasti vettä. Huoneilma on kasveille ulkona vietetyn kesän jälkeen kuivaa ja tarvitsevat lämmössä enemmän vettä, kuin ulkona.
En tiedä tämän enkelipelargonin tarkkaa lajikenimeä ja sen ulkomuoto on hyvin hyvin erilainen, mistä lähdin liikkeelle. Mutta siinä se juttu mun mielestä onkin. Mä en vaan mitenkään ole oppinut tykkäämään niistä perus pelargoneista, joita myydään niin sanotuiksi kesäkukiksi. Ne on vaan…no, tylsiä. Mutta nämä hiemankin erikoisemmat lajikkeet ja niiden villi muoto mikä tulee esiin, kun niitä kasvattaa muutaman vuoden on mun mielestä tosi kiehtovia.
Nimetön enkelipelargonini. Mulla tulee tämän lehtimuodosta aina mieleen persilja.
Voi kun löytäisin kuvan, miltä kasvi enkelipelargoni näytti ostohetkellä. En tunnistaisi samaksi.
Tämä köykäisyys ja herkkyys on antanut suuntaa mun muille pelargonilajikkeille. Multa löytyy pari vuotta vanha heleän vaaleakukkainen Männistön puutarhalta saatu Marcada White, jonka lehtien koko pienenee eli söpöistyy vuosi vuodelta. Viljelijä taisi vinkatakin, että tämä voisi sopia amppeliin rönsyilevän kasvutavan ansiosta ja niin se sopisikin. Tämä oli ehkä joku uusi lajike, mikä oli testissä. Kukkia tämä yksilö tekee runsaansi, varsinkin syksyllä. Ekat kukat se kukkii kesäkuussa ja nyt syksyllä toisella kukinnalla tulee super paljon nuppuja ja kukkia.
Marcada White on kuin ikkunalaudan kuningatar.
Kukat ovat herkät ja nousevat hyvin esille lehtien seasta pitkillä kukkavanoilla.
Uusin lemppari on Harjulan tilalta saatu Australian villipelargoni. Aivan ihana ja aivan eri tyyppinen, kuin mikään muu. Villinä lajikkeena se on rönsyilevä ja siro, hyvin tumma ja pienilehtinen (lehtien alapinnat tumman punaiset), valkokukkainen ja mikä parasta – se tuoksuu huumaavalle! Se ei tuoksu huoneilmassa, mutta kun lehtiä käy heiluttelemassa niin niistä irtoaa makeaa tuoksua. Vähän kuin hubbabubban tuoksua.
Autsralian villipelargoni on väritykseltään hurmaava! Versot, lehtien varret ja lehtien alapinnat ovat tumman punaiset ja kasvi kääntää lehtensä valoon päin. Sisällä, ikkunalaudalla kasvi näyttää siis lähes kokonaan tiilen punaiselta.
Kukat ovat hyvin pienet ja herkät.
Mutta se talvetus. Ei, mulla ei ole hyvää talvetustilaa.. Olen talvettanut pelargoneja kotona, sisäilmassa, ikkunalaidoilla. Ihanteellinen talvetuspaikka olisi viileä ja valoisa tila, mutta kun sellaista ei ole, olen koettanut selvityä tällä. Koetan vain muistaa pitää olosuhteet tasapainossa. Mitä lämpimämpää, sitä enemmän vettä ja valoa, eli talvella kun on hämärää ja kasvupaikka kuitenkin suht lämmin, niin kastelen tarpeen mukaan. Lehdet tippuvat jossain vaiheessa kokonaan ja nypinkin kaikki kuolleet lehdet pois. Katkon myös talven aikana kuivuneet versot pois, mutta jos edes yksi verso jää eloon on juuristokin todennäköisesti elossa. Sieltä ne uudet versot nousevat keväällä ja viimeistään, kun kasvit pääsevät kesäksi ulos ne innostuvat taas kasvamaan!
En lannoita pelargoneja talven aikana ollenkaan, vaan lorautan vain tilkan vettä noin kerran viikossa / kahdessa viikossa. Keväällä herättelen niitä merileväuutteella ja vaihdan myöhemmin mullat. Kesällä, ulkona annan kasteluveden mukana luomulannoitetta. Hyvä systeemi ja aijon jatkaa tällä. Ihanaa, kun ei tartte säätää 🙂
Yllä vielä kuvasarja pelargoneista pihalla. Kuvat on otettu heinäkuun alussa. Ihania kesämuistoja!
Kukkahuuma iskee keväällä hyvin yllättäen. Mulle se iski tänään, kun Instagramissa tuli vastaan kukkakuvia pieneltä leikkokukkaviljelmältä. En tiedä mitä teillä tulee kuvafiidissä vastaan, mutta voin sanoa, että mulle tulee aika paljon kasvi- ja kukkakuvia 😉
Kokosin kuvasarjoja viime kesän kukista, jotta sullekin iskisi into suunnitella, mitkä kukat voisivat kukkia sun pihalla tulevana kesänä!
Ensimmäisenä tuossa yllä mun pitkäaikaiset ihastukseni ja kaikista helpoimmat kukkivat kasvit, eli maksaruohot ja mehikasvit. Jos sultakin löytyy pihalta paahteinen ja kuiva paikka, niin mä istuttaisin sen täyteen maksaruohoja. Onneksi tuo paahteisin paikka löytyy meidän pihalta aivan etuoven vierestä, eli näen nämä herkut aina kun astun ulos ja tulen kotiin.
Viime kesänä istutettujen kukkivien kukkien värimaailma, vihreän pohjavärin lisäksi oli valkoinen ja vaaleanpunainen. Ihailen perennoja muiden pihoilla, mutta omalta pihalta niitä ei vielä kovin paljon löydy. Toissa kesänä istutetut kaunopunahatut (Echinacea purpurea ’Magnus’) loistivat loppukesällä. Viime kesänä hankin valkoisen tähtiputken (Astrantia major ’Rosensinfonie’) ja tarhasalkoruusun (Alcea rosea ’Simplex’) ja niiden osalta jännitän, miten ne selviävät ensimmäisestä talvesta. Toivottavasti ne kukkivat mulle kesällä!
Apilat (Trifolium) ovat olleet jo monien vuosien ajan mulla mukana ruukkuistutuksissa aluskasveina. Ne ovat ilman kukkiakin aivan ihania! Tälle keväälle suunnittelen, että tilaisin erilaisten apiloiden siemeniä ja kylväisin niitä myös penkkiin.
Yllä oleva kuvasarja on mun toiveperenneoista. Meillä on myllätty maata pihalla ja tullaan mylläämään jatkossakin, sillä salaojaprojekti kolkuttelee ovelle. Myllätessä pääsi nuo tarhakielot ( Polygonatum x hybridum) häviämään ja niitä haluan vielä joskus istuttaa pihalle uudestaan.
Ruusujuuri (Rhodiola rosea) on kiinnostanut mua pitkään. Tällä hetkellä nautin sitä vain sisäisesti, mutta haaveena olisi ihailla sitä myös pihalla.
Ja nuo kaikki erilaiset kärhöt (Clematis)… niitä on niin paljon kauniita lajikkeita, että en osaa valita, mikä olisi omalle pihalle paras!
Aina ei tietenkään tarvitse edes istuttaa mitään ja silti pihalla kukkii! Meidän pihalla kukkii vaaleita ja kauniita kukkia edellisten asukkaisen ansiosta. Keväällä kukinnan aloittaa posliinihyasintit, kielot ja erilaiset krookukset. Kesän alussa pensaita kukittaa syreenit ja juhannusruusut.
Vaaleanpunaisen pehmeät sävyt ja roosa miellyttää mua ja tässä pari fiiliskuvaa, mitä mun pihalta saattaa pian löytyä. Purppurapunalatvalle (Eupatorium purpureum) ja malvalle (Malva) pitäisi miettiä hyvät paikat pihalta. Syyshortensia ’Early Sensation’ löytyy jo, mutta se on vielä kovin pieni. No, pian se kevät koittaa ja pääsen seuraamaan sen kasvua. …Ja kaikkien kukkivien kasvien heräämistä uuteen kauteen!
Pohdin vuosi sitten joulun jälkeen, saisinko pidettyä joulukukkia hengissä viherkasveina tai kukkimaan seuraavana jouluna. Amaryllikset yllättivät jopa minutkin – en ollut ollenkaan varma, mihin oli ryhtymässä… Mutta sen olen näiden kasvien kanssa oppinut, että aina kannattaa yrittää. Ei siinä voi mitään havitäkään!
Minulla oli toissa vuonna kaksi amaryllistä, punainen ja valkoinen ja päätin säästää ne ja koettaa onneani jos ne vaikka kukkisivat uudestaan. Leikkasin nuupahtaneet kukkavanat pois kukinan jälkeen ja jätin lehdet sipuliin. Hoidin amarylliksia keväällä sisällä samoin, kuin muitakin viherkasveja, eli sijoitin valoon ja kastelin vähän, mutta säännöllisesti. Lehdet nuupahtivat ja leikkasin ne pois muutaman sentin sipulin yläpuolelta. Ja kun kesä koitti, istutuin sipulit uuteen multaan ja vein ruukut ulos. Muistan, että kastelin sipuleita muutaman kerran, mutta muuten ne olivat aika lailla luonnon armoilla. Ne kasvattivat vahvat uudet lehdet ja voivat oikein hyvän hyötytarhassa muiden kasvien kanssa.
Syksyllä,kun ilmat alkovivat viilentyä, leikkasin jälleen lehdet pois ja siirsin sipulit pimeään, mutta lämpimään varastoon suojaan kylmyydeltä. En kastellut sipuleita kertaakaan, vaan annoin niiden levätä kunnolla. Marraskuun lopussa, kun joulukukat alkoivat houkutella siirsin sipulit sisälle ja istutin sammaleeseen lasipurkkiin. Toinen amaryllis oli jo silloin työntämässä nuppua sisuksistaan. Jännityksellä jäin odottamaan, kumpi väri sieltä tulisi.
Punainen avautui joululahjaksi neljällä upealla kukalla! Valkoinen avautui myös, mutta vasta tammikuussa ja niinhän sen kuuluikin mennä – valkoinen amaryllis loistaa nyt yhdessä hangen kanssa. Eli hyvinhän tässä kokeilussa kävi. Ajoin jatkaa sipuleiden hyysäämistä ja suosittelen sitä lämpimästi myös sinulle!
Sallasalla 