Sallasalla

"Olen takapihalla"

uusimmat artikkelit

Salla

Hortonomi ja puutarha-alan moniosaaja; kasvillisuus- ja istutussuunnittelu, ohjausta monimuotoisten kotipihojen hyvinvointiin.
  • Kelloköynnös – kaupan taimesta siemensatoon ja uuteen taimikasvatukseen

    Kelloköynnös – kaupan taimesta siemensatoon ja uuteen taimikasvatukseen

    Kelloköynnös Cobaea scandens

    Taimikaupoilla

    Kun näet puutarhamyymälässä tai kauppapuutarhalla kellököynnöksen taimia, tee ostopäätös heti, sillä ne loppuvat nopeasti!

    Kelloköynnöksen taimet on niin vankkoja, että ihan vaan se vahva habitus houkuttelee ostamaan. Lajikkeista tarjolla on kahta väriä; valkokukkainen ja violettikukkainen. Lehtien ja versien väristä voi päätellä, kumman värinen on kyseessä, sillä violettikukkaisessa lajikkeessa versot ovat punertavampia ja varsinkin tuoreet lehdet tummemmat, kuin valkokukkaisella. Violetin ruskansävyt ovat myös voimakkaammat. Tällä kertaa ostin puutarhamyymälästä kaksi valkokukkaisen kelloköynnöksen taimearuukkua. Yleensä ruukussa kasvaa jo kaksi-kolme tainta, joten saat yhdenkin ruukun mukana monta tainta.

    Kelloköynnökset ovat hyvin nopeakasvuisia ja taimet ovat aika suurikokoisia jo toukokuussa, kun ne tulevat myyntiin. Taimet ovat kieputettu kasvamaan tukikeppien varaan. Eli, mitä nuorempana taimen saat hankittua, sen helpompi ne on kieputella auki tukikeppien ympäriltä. Jos versot napsahtelevat poikki irroitusvaiheessa, se ei haittaa, kasvi vain haaroittuu paremmin.

    En silloin heti päässyt istuttamaan taimia lopulliseen ruukkuunsa, sillä luvassa oli vielä kylmiä öitä. Siirtelin purkkeja siis muutaman viikon ajan yöksi sisälle. Koin, että oli helpompi siirrellä pieniä taimiruukkuja, kuin valtavaa ruukkua sisään ja ulos. Huolehdin vain, ettei pienet ruukut päässet kuivumaan. Kelloköynökset eivät taimivaiheessa tykkää kylmästä – varsinkin hallayöt voivat koitua niiden kohtaloksi.

    Istutus suureen ruukkuun

    Vihdoin koitti kesäkuun alku ja yölämpötilat pysyivät selkeästi plussan puolella. Istutin taimet suureen, halkaisijaltaan noin 40 cm ruukkuun. Syvyyttä ruukussa löytyy varmasti saman verran, joten multatilasta tuli suuri. Ruukun pohjalle laitoin ruukkusoraa ja yhden rikkoutuneen saviruukun tuomaan ilmavuutta. Niiden päälle kaadoin runsaasti puutarhamultaa ja istutin taimet samaan syvyyteen, kuin missä ne kasvoivat taimiruukussakin.

    Asetin pitkät (150 cm) tukikepit ruukun reunoille syvälle multaan ja sidoin ylhäältä yhteen. Avasin varovasti taimet kierteeltä ja pyörittelin tukikeppejät pitkin kasvamaan ylöspäin.

    Kelloköynnöksen kaunista lehdistöä ja kukintaa

    Kasvuolosuhteet – lämpöä ja kosteutta

    Kelloköynnös rakastaa valoa ja lämpöä, vettä ja ravinteita. Tämä kelloköynnösruukku sijoittui meidän terassin lämpöiselle seinustalle. Kelloköynnökset tarvitsevat aina tuennan, eli jonkun telineen tai ristikon, jota pitkin kiipeillä. Minä luulin alussa, että tukikeppirakennelmani riittää, mutta kasvi oli lopussa niin kookas, että kasvoi yli keppien antamasta tuesta ja lähti kiipeilemään ränniä pitkin katon kulmaa kohti!


    Kasvaakseen näyttäväksi ja isoksi kellököynnös tarvitsee tasaista kastelua ja hyvän ravinteikkaan kasvupaikan. Tuore multa, iso kasvutila ja säännöllinen lannoitus auttavat kasvussa. Kastelin kellököynnösruukkua aina runsaasti kerrallaan ja annoin kesäkukkalannoitetta kasteluveden mukana.

    Kasvutapa vankka, mutta herkkä

    Kelloköynnös on kookas ja nopeakasvuinen kasvi. Sen kasvutapa on köynnöstävä ja se kiipeilee versojen päissä olevilla kärhillään. Parhaiten kelloköynnös kiipeilee ristikkoa tai keppejä tai ihan mitä vaan tukea pitkin. Kärhien ote on aika hento, eikä pelkkä seinä tai vastaava sileä pinta ei välttämättä riitä.

    Kelloköynnöksellä on rönsyilevä kasvutapa

    Oikeastaan pidän kelloköynnöksestä sen versojen päihin avautuvien uusien lehtien ja kiemurtelevan kasvutavan takia. Kukat ovat kiva plussa. Jo taimena kasvi on vankka ja verso yllättävän paksu. Mutta silti versojen kärkiin muodostuvat lehdet ja kärhit ovat todella kauniita, herkkiä ja keveitä. Kellököynnöksen rönsyilevä kasvutapa ja lehtien pysyy asento ovat ehdottomasti minulle se juttu!

    Yllätyksenä hedelmiä

    Oho! Kelloköynnös tekee hedelmää! En ensin meinannut uskoa silmiäni, kun huomasin kelloköynnökseni tehneen pienen kurkun näköisen hedelmän. Aiempina vuosina kasvit eivät koskaan ole tehneet mitään sadon tapaistakaan. Sitten niitä alkoi ilmestymään lisää ja lisää ja aloin jo uskomaan asiaan. Tai en osaa sanoa, voiko näitä sanoa hedelmiksi, mutta siemeniä ne ainakin sisälsivät. Syötäviä ne eivät olleet!

    Kellököynnöksen hedelmä, eli siemenkota

    Keräsin hedelmät talteen syksyllä ennen kylmien öiden saapumista. Ne olivat aika napakan ja raa’an tuntuisia ja annoin niiden kypsyä ja kuivua sisätiloissa. Kuivuessaan hedelmän kuoret napsahtelivat helposti auki ja paljastivat kauniit siemenrivit. Ravistelin kuivat siemenet irti kodistaan ja jätin edelleen kuivumaan koriin. Siemeniä tuli tosi paljon ja osan siemenistä jaoin tuttavilleni.

    Kelloköynnksen kauniit siemenet siemenkodan sisällä

    Kylvö ja uusi kasvukausi

    Seuraavana vuonna kylvin osan siemenistä ja jäin innolla odottamaan lähtisivätkö ne kasvuun. Tein kylvöt aikaisin keväällä, helmi-maaliskuun tienoilla, sillä kelloköynnös tarvitsee pitkän esikasvatusajan. Kylvin siemenet suhteellisen suuriin taimiruukkuihin (ehkä 12 cm), koska taimet ovat niin isoja ja tarvitsevat enemmän kosteutta ja tilaa. Laitoin kolme siementä ruukkuunsa, sillä en yhtään tiennyt lähtevätkö edes itämään.

    No, kelloköynnös pääsi taas ällistyttämän, sillä kaikki kylvämäni siemenet itivät! Siinä ne pienet taimet sitten kurkottelivat valoon ikkunalaudalla koko kevään ja kasvoivat kyllä hurjaa vauhtia. Tukikepit tulivat tarpeeseen, kun taimet olivat parinkymmenen sentin mittaisia.

    Sitten, kevään edetessä oltiin taas siinä pisteessä, että oli aika istuttaa taimet ulos, suureen ruukkuun nauttimaan kesän lämmöstä. Olipa kiva ja mielenkiintoinen vuosi tämän kelloköynnöksen kanssa!

    Kelloköynnöksen taimi

    Kelloköynnös on ollut viime vuodet esikasvatettavien köynnösten trendikasvi ja olen seurannut somen kautta sen erilaisia kasvutarinoita. Oletko sinä kasvattanut kellokäynnöstä? Millaisia kokemuksia siitä on syntynyt? Ja jos et ole vielä kokeillut, niin voin lämmöllä suositella 🙂

    -Salla

  • Pepino eli päärynämeloni

    Pepino eli päärynämeloni

    Solanum muricatum

    Mielipide ensimmäisen kasvatuskerran jälkeen: kaunis ja helppo kasvi kasvatella terassilla, hedelmätkin olivat söpöjä, mutta maku ja kasteluun käytetty vaiva eivät ihan vakuuttaneet.

    Pepinon hedelmä

    Eli mikä on pepino – suomalaisittain päärynämeloni? Pepino tarkoittaa espanjaksi kurkkua, mutta hedelmä ei muistuta ulkonäöltään, eikä maultaan kurkkua. Tieteellisen nimen kasvisukulaisuuden (Solanum) mukaan pepino on samaa sukua tomaatille (Solanum lycopersicum) ja perunalle (Solanum tuberosum). Okei, ei maistu kummallekaan noistakaa! Eli kyllä lähemmäs menee tämä suomalainen nimitys: päärynämeloni, niin hedelmän ulkonäkonäön, kuin makunsa puolesta.

    Ostin taimen vankaksi kasvatettuna. Ehkä se vahva kasvutapa minut hurmasikin. Pepino oli jo 20 cm taimena lujavartinen ja kauniskasvuinen. Lehdet olivat kauniin tummanvihreät ja napakan pystyt.

    Pepinon kukat ovat kauniit, tyypilliset koisokasvien kukat.

    Istutin pepinon taimen ulos, lämpimälle ja suojaiselle terassille kesäkuun alussa. Kasvupaikakseen se sai ison ruukun. Sitten…vain kastelin ja kastelin, lannoitin ja kastelin. Kasvi kasvoi upeasti; pepino on pensasmainen, enemmänkin leveyttä, kuin korkeitta kasvata kasvi. Varaisin ainakin metrin leveän tilan sille kasvaa, jos kasvatan sitä joskus uudestaan.

    Kukkia alkoi lopulta ilmestyä ja sitä myöten sitten hedelmiäkin. Kasvissa oli samaan aikaan kukkia ja hedelmiä. Pepino on itsepölyttyvät. Toki kasvi eleli pihalla, eli saattoi joku pörriäinen käydä myös vähän tehostamassa pölytystä.

    Pepino on itsepölyttyvä kasvi, vaikka kuva paljastaa, että on saanut apua pikku puutarhurilta 🙂

    Pepinon hedelmät kasvoivat isoiksi, pienen melonin näköisiksi, soikean pyöreiksi nopeaan, mutta pysyivät kivikovina pitkään. Suurimmat keräsivät kokoa oman nyrkkini kokoisiksi, osa jäi paljon pienemmiksi. Ensin hedelmä on haalean keltainen, kypsyessään väri tummenee ja syvenee kauniisti. Hedelmään ilmestyy myös söpöt violetit raidat, ihan kuin joku olisi maalannut ne sille vesiväripensselillä.

    Kypsymään kerättyjä pepinoja ja kellokukan hedelmiä

    Kypsyminen jatkui pitkään. Kävin varovasti puristelemassa hedelmiä ja meni aika myöhään loppukesään, ennen kuin uskalsin poimia ensimmäisen maisteluun. Kasvi kasvoi ulkona ja kesä oli lämmin, mutta uskon, että kasvihuoneen lämmössä satoa saisi aikaisemmin. Kuori oli edelleen kimmoisa, mutta hedelmästä tunnisti kyllä pehmeyden ja leikkaaminen todisti, että se oli hyvin kypysynyt.

    No nyt päästään siihen makuun! Täytyy sanoa, että odotukset olivat suuremmat kuin maku… nimen ”päärynämeloni” perusteella käännyt nyt sen melonin puolelle, mutta koska pepinossa oli ole hapokkuutta, jäi jotain selvästi puuttumaan. Maku oli todella makea, sellainen hunajamelonimainen. Ehkä salaatissa tai jonkun raikkaan jälkiruuan lisukkeena pepino voisi mennä, mutta en jäänyt himoitsemaan sitä pelkästään syötävänä. Sorbetissa, pistelössä?

    Loput hedelmät keräsin pakkasilta suojaan sisälle kypsymään ja kivasti ne kypsyivätkin. Hedelmien säilyvyys oli tosi pitkä! Viimeisen maistelin joulukuussa – maku ei ollut parantunut. Silti kasvtuksesta jäi hyvä fiilis ja voisin kasvattaa uudestaankin, sillä kasvi oli niin kaunis katseltava!

    -Salla

  • Liuskamiinanköynnös ’Ipomoea lobata’

    Liuskamiinanköynnös ’Ipomoea lobata’

    Köynnöskasvi, josta ei paljon tietoa löydy. Mutta nyt löytyy edes vähän!

    Liuskamiinanköynnös on yksivuotinen köynnöskasvi, jota soisin mielelläni näkyvän enemmänkin suomalaisissa puutarhoissa. Siemeniä saa ihan peruskauposta, mutta miten musta tuntuu, että tämä kasvi on jäänyt monelta huomaamatta?

    Liuskamiinanköynnös oli helppo kasvi kasvattaa. Se kukkii aika myöhään kesällä, joten esikasvatus sisällä on todellakin hyväksi. Kasvin ensimmäiset lehdet ovat samannäköiset kuin nuo täysikasvuiset, mutta hyvin paljon pienemmän. Kasvi on aika vankan oloinen jo heti ponnistettuaan mullasta. Karaisin taimia jo hyvin aikaisin keväällä tuomalla taimet ikkunakatolliseen kasvatuslavaan.

    Liuskamiinanköynnöksen kukat ovat kauniin sävyisiä

    Koulin kolme tainta suureen ruukkuun ja valmistelin tuen, jota pitkin köynnös pääsi kasvamaan kesän mittaan. Kasvi on näyttävä ja virheä nopeasti, mutta kukat puhkeavat vasta myöhemmin. Kastelin ja lannoitin liuskamiinanköynnöstä läpi koko kesän.

    Liuskamiinanköynnös tuntui viihtyvät todella hyvin tässä aurinkoisessa paikassa, pihamökin seinustalla. Ruukun multatila oli suuri, sen pohjassa oli reijät ja ruukku oli maassa. Muutama juuri luikerteli reijistä pihamaan multaan. Kasvia piti kastella aika paljon, sillä se oli sen verran suojassa pihamökin lipan alla, että siihen ei satanut sadevettä. Kuivista jaksoista huolimatta kasvi pysyi vankkana ja vehreänä!

    Suurikokoisena köynnöksenä liuskamiinanköynnös vaatii hyvin tuennan. Versot voivat olla monta metriä pitkiä.

    Mun mielestä liuskamiinanköynnös sopii hyvin suomalaisiin pihoihin ja varsinkin terasseille ja parvekkeille tuomaan vihreyttä ja kauneutta. Jos sen istuttaisin suuriin amppeleihin ja ohjaisi versot yläilmoissa tukinaruja tai kehikkoa pitkin, siitä voisi saada upean viherkaton vaikka terassille!

  • Kasvitieteelliset tulppaanit

    Kasvitieteelliset tulppaanit

    Kun syksyllä istuttaa maahan kukkasipuleita, hihkuu keväällä riemusta kun näkee maassa ensimmäiset piipat. Hypähtelin tuosta kyseisestä riemusta sekä väistöliikkeistä, kun meinasin astua tuon kevään ihmeen päälle. Istutin kasvitieteellisiä tulppaaneja nurmikolle ja marjapensaiden alle toissa syksynä ja nyt ihastellaan niitä.

    Tavoitteeni pihan kasvillisuuden osalta on mahdollisimman kestävä ja helppohoitoinen, joten kasvitieellisiin tulppaaneihin ihastuminen oli arvattavissa. Kasvitieteelliset tulppaanit ovat huomattavasti herkempiä leviämään ja sopivat siksi hyvin nurmikoille ja penkkeihin lisääntymään itsestään. Valitsin istutettaviksi kaksi lajiketta; heleän vaaleanpunaisia ’Lilac Wonder’ tulppaaneja ja kelta-valkoisia ’Tarda’ tulppaaneja (Tulipa). Voit palata lukemaan istutuspuuhista toissasyksyisestä kertomuksesta.

    Kaunis, matalakasvuinen Tarda -tulppaani

    Osan tulppaaneista istutin ihan nurmikolle kaunistuttamaan heräävää nurmikkoa ja osan piilotin mustaherukkapensaiden alle. Herukkapensaiden suojissa matalat pienet tulppaanit selvisivät paremmin kukkaan, sillä jänikset kävivät popsimassa paljaalla maalla kasvavat herkut parempiin suihin. Samoin hävisivät krookukset ja vaalenapunaiset skillat. Pitää joskus kokeillä niitä myös suojaisampiin paikkoihin.

    Jos alkukevät oli keltaisten Tarda -tulppaaneiden aikaa, niin kesällä vaaleanpunaiset Lilac Wonderit sulostuttivat pitkällä kukinnallaan. Ne olivat niin kauniita! Herukkapensaiden luoman varjon suojissa kukinta oli minusta yllättävänkin pitkä, eikä niillä ollut silloin enää vaarana joutua jänisten suihinkaan.

    Kasvitieteellinen tulppaani ’Lilac Wonder’

    Tulppaanien ja muidenkin sipulikukkien istuttamisessa on aina mukana pieni jännitys, sillä et pääse heti näkemään tulosta. Kesäkukkaistutukset ovat lähes heti valmiita, mutta sipuleiden kanssa joudut odottelemaan aina noin puoli vuotta. Ja sittenkin on vielä mahdollista, että tulee eteen jotain, mikä estää tai pilaa kukinnan. Näiden kasvitieteellisesten tulppaanien kanssa kävi suhteellisen hyvin. Suojaisaan paikkaan istutetut sipulit selvisivät, eli jatkossa aijon miettiä istutuspaikkoja tarkeasti. En halua ylimääräisiä verkkoja tai suojia pihaamme tulppaaneja suojaamaan – pensaat ja muut kasvillisuuden suojat saavat hoitaa tämän tehtävän. Sipulikukkia voi istuttaa myös lavoihin ja ruukkuihin. Jännityksellä odotan tulevan kevään kasvua. Sormet ristiin!

    Lilac Wonder ainakin tuotti hyvin runsaasti siemeniä, joita ripottelin samojen pensaiden alle. Näissä siemenkodissa riitti myös minulle ihailtavaa, eli tulppaaneista oli iloa ihan koko kaudelle!

  • Kompostiprojekti, osa 2.

    Kompostiprojekti, osa 2.

    Miten systeemi toimii?

    Vaikka kompostointi on periaatteessa yksinkertaista, tekee jokainen sitä omalla tyylillään. Kerron tässä, miten itse olen asian ratkaissut. Ensin speksit: meillä on keskikokoinen piha, josta tulee puutarhajätettä aika maltillisesti; lähinnä oksia, lehtiä ja perennojen ja kesäkukkien leikkuujätettä, sekä multaa. Hyötykasveista kompostimassaa kertyy oikeastaan vain syksyisin. Biokompostori täyttyy nelihenkisen perheen voimin ja täyttövauhti on noin yksi bioroskiksen tyhjennys / viikko.

    Olen tänä vuonna panostanut kompostialueen helppokäyttöisyyteen ja nyt kompostialue on lähes valmis!

    Bioroskat tyhjennetään päältä täytettävään lämpökompostoriin ja jokaisella kerralla mukaan sekoitetaan kuiviketta. (Edellisessä tekstissäni; Kompostiprojekti, osa 1.:ssä kerroin, että kuivikeongelma pitäisi ratkaista – ja nyt se on ratkaistu!) Minulla on iso, kannellinen metalliämpäri aivan kompostorin vieressä, josta lapioin kuiviketta kostean biojätteen sekaan.

    Sitten kun hajottavat ovat tehneet työnsä (eli ihmeitä!) on aika tyhjentää kompostia luukun kautta. Semmoinen tuore, vielä puolivalmis komposti on aika tujua, eikä sitä kannata sellaisenaan laittaa suoraan kasveille, joten laitan puolivalmiin massan meidän toiseen kompostoriin jälkikompostoitumaan. Pallon mallinen kompostori on nykyään tätä varten. Palloon voi sekoittaa myös puutarhajätettä muhevoittamaan massaa, mutta hyvin pilkottuna, sillä sieltä on tarkoitus nostaa valmista, tasaista kompostia. Tätä, suoraan pallosta otettua kompostia voi keväisin ripotella perennapenkkeihin ja pensaiden alle semmoisenaan ravitsemaan maata. Se antaa kivasti vauhti kasvulle ja lisää maan mikrobistoa.

    Levitin keväällä tuoretta kompostimultaa perennoille.

    Osa pallon tuottamasta kompostista saa jatkaa tekeytymistään vielä puutarhakompostin pienimmässä loossissa. Sieltä saan sitten aika sopivaa multaa esimerkiksi uusiin istutuksiin. Se multa on hyvin rakeista ja kuivan oloista, semmoista kuin multava, perus maa on. Sitä tekee jo mieli tunnustella ihan paljain käsin!

    Noista loosseista puheen ollen, meidän puutarhakompostissa on siis kolme loossia. Yksi on varattu tuolle biojätteen jälkikompostoinnille, toinen puutarhajätteen kompostoitumiselle ja yksi hieman suuremmille oksille ja semmoiselle ylijäämälle, joka hajoaa hitaammin. Heittelen sinne esimerksi tiiviitä juuripaakkuja, joita sitten rikon pienemmäksi, kun ovat hetken siellä pehmenneet. Risutkin katkeilevat helpommin, kun niiden antaa siellä ensin hieman kuivua. (Kehitysideana tähän olisi oksasilppurin hankinta.)

    Vasemmalta oikealle: jälkikompostoinnille varattu pieni loossi, keskelle laitetaan puutarhajätteet yms. nopeasti maatuvat ja oikean puoleiseen isommat risut ja paakut.
    Tänä vuonna erityisesti keskimmäinen loossi on saanut uutta täytettä puutarhajätteestä.

    Tuolta keskimmäisestä loossista saan hyvää puoliksi maatunutta materiaalia sekoitettavaksi biojätteen kanssa. Sinne heittelen vihreät kasvinosat; kitkentäjätteen, perennojen leikkuujätteen, viherkasvien osat ja tyhjennän mullat ruukuista. Tätä osaa käännän suht. säännöllisesti, jotta massa pääsee sekoittumaan. Maatumisen ihme tapahtuu kompostin keskellä ja kääntäminen maaduttaa massaa tasaisemmin. Jos kesällä on pitkiä kuivia jaksoja, kastelen keskimmäistä loossia, mutta muuten se saa elää omaa elämäänsä.

    Suurin piirtein näin homma meillä toimii. Ravinteiden kiertoa ja kierrättämistä. Ensin kaupasta kannettu ruoka tai itse kasvatetut vihannekset ovat meidän ruokaa, sitten niistä, eli ruuan tähteistä ja vihannsten ja hedelmien kuorista tulee hajottajien ruokaa, josta kuin ihmeen kaupalla tulee uutta multaa, jossa kasvatan taas uudet avomaankurkut ja muut sellaiset. Hauska ja mielenkiintoinen kiertokulku!

  • Kompostiprojekti, osa 1.

    Kompostiprojekti, osa 1.

    Uskokaa tai älkää, kompostointi tuottaa ihan älyttömän paljon onnea ja iloa elämään!

    Kyllä, tähän on tultu ja ihan tosi hyvä niin. Olen nyt noin neljä vuotta kompostoinut biojätteemme ja melkein yhtä kauan myös harjoitellut pitämään puutarhajätekompostia, mutta oppimisen halu ei ole laantunut. Kompostointi ei ole ihan helppoa ja yksinkertaista, vaikka niin ensin ajattelin. Kävin alkukesästä Marttojen kompostointikurssin ja koetan saada sieltä keräämiäni oppeja hyödynnettyä käytännössä.

    Mutta aloitetaan ihan ensi sieltä alusta. Sain ensimmäisen biojätekompostorin lahjaksi tuolloin neljä vuotta sitten. Olimme muuttaneet paritaloon ja oma piha salli kompostoinnin aloituksen. Pallon mallinen kompostori etsi paikkaansa muutamia vuosia, koska pihalla tehtiin remonttia ja oli käytössä parhaan mukaan. Näinä vuosina ainakin opin, että paras paikka biojätekompostorille on sellainen, jonne on helppo mennä ympäri vuoden. Toki se pitää olla myös säädösten mukainen, mutta nyt keskityn asiaan käytännön kautta. Eli kun suunnittelet paikkaa biojätekompostorille huomioi ainakin nämä:

    • Mikä olisi sellainen paikka, jonne olisi suht. esteetön ja helppo kulkea? Entäs kulku talviaikaan? Tuleeko roskia vietyä kompostille, jos sinne pääsemiseksi pitää aina tehdä lumityöt?
    • Kompostoria pitää aika-ajoin kääntää ja tyhjentää; olisiko siihen ihan viereen mahdollista rakentaa jonkunlaista säilytyspaikkaa kääntäjälle tai esimerkiksi talikolle ja lapiolle? Pääseekö ihan viereen työntämään kottikärryjä? (josta jatkokysymys: minne tyhjennät puolivalmiin kompostin? Tähän palaan myöhemmin.)
    • Biojätteiden sekaan tulee sekoittaa kuiviketta, jotta massa ei vety liikaa ja kompostoituu paremmin. Käytätkö pussikuiviketta vai sekoitteletko kuivikkeen itse? Entäs missä tätä kuiviketta voisi säilyttää, että se olisi helposti saatavilla? (Tähän kannattaa kiinnittää kunnolla huomiota, sillä oma kuivikepussini on aika kaukana pihavarastossa, eikä sitä ihan oikeasti aina jaksa sieltä hakea…)

    Kun saat nuo asiat hoitoon, helpottuu kompostointi hurjasti.

    Kumpparit valmiina kompostimatkaa varten!

    Itse olen koettanut tehdä kompostoinnin mahdollisismman helpoksi ja osaksi arkea muutamilla keinoilla: Pidän aina takapihan terassilla kengät valmiina biojätepussin tyhjennystä varten. Mikään ei ole kauheampaa, kuin kulkea täpötäyden biojätepussin kanssa pitkin asuntoa, etsimässä kenkiä ja pelätä kokoajan, että kohta se pohja pettää…! Eli kengät aina valmiina heti oven vieressä. Yleensä kengissä on myös puutarhahanskat valmiina, jotta voin kääntää kompostia samalla likaamatta käsiä.

    Käytäntöni on, että kerään biojätteen muoviseen pussiin, josta kippaan roskat kompostoriin. Pussin tuon sisällä sekajätteeseen. Hyvinkäällä ei saa käyttää biopusseja ja pahvipussit eivät vettyessään kestä, joten olen päätynyt käyttämään muovipusseja. Kippaan siis jätteet kompostoriin ja koetan jaksaa hakea sekaan kuiviketta. (Tämän kuivikeasian kanssa haluan oppia järjestelmällisemmäksi!) Käännän aina roskat pintakerrokseen, jotta kompostoituminen lähtee nopeammin käyntiin. Olkaa hyvä hajottavat, käykää käsiksi!

    Kuvissa muutama otos viime kevättalvelta, kun jouduin aloittamaan kompostin tyhjentämisen jo ennen kuin lumet suli. Kompostori oli ääriään myöten biojätettä ja tyhjensin sieltä osan puutarhajätekompostiin muhevoitumaan. Koetin saada mukaani vain jo maatunutta osiota, jotta jyrsijöille tai muille roskia syöville eläimille ei tulisi liikaa houkutuksia tulla meidän pihalla. Niin kuin kuvista näkyy tuo massa on liian kosteaa. Siinä näkee, että kuiviketta olisi ollut syytä käyttää jo aijemmin. Otin opikseni!

    Kompostia olisi hyvä tyhjentää ympäri vuoden, mutta aijemmin olen yrittänyt sinnitellä talven yli. Tänä vuonna sain jälleen kerran lahjaksi kompostorin (kyllä, se oli suurin syntymäpäivätoiveeni!) ja nyt meillä on pallon lisäksi alta tyhjennettävä malli. Olen nyt kompostionnellinen ja enää ei pitäisi tulla tilannetta, että tila loppuu kesken. Kirjoittelen näistä tyjennysasioista ja kompostin käytöstä seuraavissa teksteissä. Palaamisiin!

  • Pihan kasvillisuus

    Pihan kasvillisuus

    Nyt kun hiekka-aavikkomaisema on enää vain muisto on aika luoda uutta, vihreää maisemaa. Näin kirjoitin Marttojen Monimuotoinen kotipiha -hankkeen blogiin viime kesänä. Tässä koko teksti, sekä linkki alkuperäiseen julkaisuun:

    ”Olen tänä vihreämpänä kesänä istuttanut pihaamme monta monivuotista pensasta. Pensailla olen rajannut pihaa ja niistä saa pikkuhiljaa muodostuoa polveilevia istutusalueita, joiden aukkopaikkoihin mahtuu aina mukaan perennoja. Eri kokoisista puuvartisista kasveista koostuvat alueet ovat pienten eläinten parhaita piilo- ja pesäpaikkoja. Olisi kiva nähdä siilin asettuvan asumaan meidän tontille. Sillä myös eläimet ja ötökät kuuluvat pihoille. Monimuotoisella kasvillisuudella tuetaan myös monimuotoista eliökantaa.

    Pihamme on jakautunut etu- ja takapihaan ja antaa hyvin mahdollisuuksia erilaisten kasvien istuttamiselle. Etupiha on paahteinen ja kuivempi, takapiha taas rehevä ja varjoinen. Olenkin pyrkinyt suunnittelemaan kasvimaailmaa niin, että kasvit sopivat jo istutusvaiheessa omaan paikkaansa, jotta niitä ei tarvitse siirrellä. On helpompaa selvittää ensin kasvin kasvuvaatimuksen ja tehdä osto- tai istutuspäätös vasta sen jälkeen.

    Etupihan kasvillisuus on tällä hetkellä muodostunut erilaisista koriste- ja marjapensaista, pienistä puista ja perennoista. Alueen kruununa on valtava syyshortensia, joka tuo iloa ja suojaa ympäri vuoden. Siinä viihtyvät myös linnut ja talvisin heille tarjotaan siemeniä ja talipalloja puun oksilta. Suojaa ja raameja pihalle antaa myös luonnollisesti aidanteeseen kylväytynyt pähkinäpuu, sekä minun istuttamat tuurenpihlajat.

    Tavoitteena on, että etupihan kasvillisuus olisi kasvupaikalleen sopivaa ja että kasvit saisivat elää niin sanotusti omaa elämäänsä, ilman että niitä tarvitsisi koko ajan hoitaa. Koristepensaat, kuten eriväriset heisianhervot ovat juurtuneet paikoilleen hyvin. Niitä voi välillä leikata, mutta niiden vapaa kasvutapa on myös todella kaunis. Ne pärjäävät hienosti omillaan. Musta- ja viherherukat ovat viihtyneet myös hienosti ja alkavat nyt tuottaa runsaasti satoa. Niiden kasvupaikat on rajattu kanttaamalla ja kasvualusta peitetty hakekatteella. Niidenkään hoitoon ei tarvitse kiinnittää läpi kasvukauden huomiota, vain marjojen poiminta, syyshuolto ja lannoitus riittää.

    Perennat saavat myös kasvaa omaa tahtiaan. Huolehdin niille lannoitteeksi hyvää kompostia ja jaan tarvittaessa. Lajikevalinnat olen pyrkinyt tekemään kestävyyden perusteella. Kaunopunahatut, keijunkukat, maksaruohot ja jaloangervot ovat osoittautuneet oikein kestäviksi tällä kasvupaikalla. Kevään kukkijoista erilaiset laukat ja kirjopikarililjat ovat olleet minun makuuni ja ne tuovat kukkiessaan hauskoja väriläiskiä alueelle. Istutusaluetta on mukava seurata vuodenaikojen vaihtuessa, sillä se muuttaa muotoaan ja värimaailmaansa eri kasvien päästessä vuorotelleen loistamaan.

    Takapihalla on erilainen tunnelma. Siellä on varjoisempia paikkoja, piiloja ja käytännöllisyyttä. Koko takapiha on rajattua aluetta joko korkealla lauta-aidalla, tuija-aidanteella tai talomme terassilla. Aamuaurinko pääsee paistamaan viereisen tontin suurten lehmusten takaa, mutta rajautuu nopeasti pois ja jättää pihan raja-alueet varjoon. Monimuotoisuuden näkökulmasta takapiha on pienten eläinten ja ötököiden aluetta, sillä siellä on paljon niin sanotusti luonnonmukaisia alueita. Suuri trampoliini peittää aikamoisen alan pihan nurkasta ja sen alle on saanut muodostua hämärä ja tiheä kasvusto kaikkea, mikä niissä olosuhteissa pärjää. Trampoliinin takana on varsinainen ryteikkö nokkosta, sekä vanha kanto ja se alue on aivan varmasti monen pikkuötökän ja perhosentoukan unelmien puutarha.

    Muutama vuosi sitten rakentelin takapihalle viljelylaatikot, mutta nyt olen päätynyt purkamaan ne – tai ainakin vaihtamaan niiden paikkaa. Pihan kasvillisuus ja sen myötä varjoisuus on lisääntynyt vuosien kuluessa, eikä laatikoille enää riitä kunnolla auringonvaloa. Paikalle sopii paremmin puuvartisia pensaita, pieniä havuja ja perennoja, jotka viihtyvä varjon puolella. Monivuotisten kasvien avulla luon alueelle myös pysyvyyttä ja pesäpaikkoja eliöille.

    Yhdellä sivulla takapihaa komeilee tänä vuonna rakennettu komposti. Sain vihdoin toiveitteni mukaisen kolmilokeroisen puutarhajätekompostin ja odotan kovasti, että saan sen käytäntöön ja toimimaan. Biojätteille minulla on oma kompostori ja nyt näiden kahden kompostin yhteistyöllä toivon, että saamme pihan omat oksat, puutarhan vihreän ylijäämän ja maatuvat keittiöjätteet hyödynnettyä paikan päällä oman maan hyödyksi.”

    Seuraavaaksi kirjoitan, miten kompostiprojekti on edennyt!

  • Monimuotoisuutta meidän pihalle

    Monimuotoisuutta meidän pihalle

    Olen kevään aikana opiskellut Marttojen Monimuotoinen kotipiha -opintoja ja alkanut huomioimaan oman pihamme monimuotoisuutta ja sen mahdollisuuksia uusin silmin. Aijon kirjoittaa ja kuvata pihan muutostöistä juttuja näille sivuille. Tässä alla tekstiä, joka julkaistiin Marttojen Monimuotoinnen kotipiha -hankkeen blogissa viime kesänä, eli vuonna 2022. Jos haluat lukea jutun Marttojen sivuilta, niin tästä pääset sinne!

    ”Viime kesänä ymmärsin, mitä monimuotoisuus pihan kasvillisuudessa todella tarkoittaa, sillä se vietiin suurilta osin meiltä pois. Teimme salaojaremontin paritaloomme ja pihamme oli vuoden hehkeimmän ajan kuin hiekka-autiomaa. Sitä oli jotenkin todella kurja katsella. Muistelin, että tuossa kohtaa kasvoi norjanangervojen alla kaunokkeja ja että tuossa meillä kasvoi kirsikkapuu, mikä piti siirtää pois. Kaipasin jo kovasti ihan tavallisen pihanurmen päällä kävelyä, sillä hiekka oli tylsän väristä ja kulkeutui ikävästi joka paikkaan. Puolet pihasta puuttui.

    Piha salaojaremontin jälkeen. Onneksi syyshortensia säilyi!

    Sen puolen, joka viheriöi ja säästyi kaivauksilta annoinkin sitten kasvaa ja rehottaa. Tarvitsin (ja pihammekin tarvitsi) vastapainoa yksipuolisuudelle. En kitkenyt vuohenputkia pois harvan ruusuaidanteen ympäriltä, annoin luonnon kasvaa, missä sillä oli tilaa kasvaa. Nurmikkoa emme päässeet leikkaamaan kun vasta myöhään syksyllä ja siellä saivat maanpeitekasvit levitä omaan tahtiinsa. Vastapaino näytti kauniilta.

    Jatkoin tänä vuonna hieman samoilla linjoilla, joskin vähän kontrolloidummin. Rajasin istutusalueet kanttaamalla ja peitin penkit hakekatteella. Annoin monissa paikoin pihaa kasvien, niin istutettujen, kuin luonnonkasvien kasvaa omaa tahtiaan niihin puuttumatta. Työmäärä väheni pihan hoidossa huomattavasti, kun olen nyt keskittynyt vain helppohoitoisuuteen ja antanut luonnon elää. Mahdumme kaikki hyvin samaan pihaan; luonnonkasvit, ötökät, ruohonleikkurimme ja me ihmiset.

    Kylvimme uutta nurmikkoa valkoapilan kera entisille hiekka-aavikkopaikoille. Niin kutsutuilla rikkaruohoilla on ollut aina tilaa kasvaa meidän nurmikolla. Olen ajatellut, että nurmikkoalueen ei tarvitse olla yksilajinen, vaan kunhan sitä peittävät kasvit ovat vihreitä, se riittää. Suikeroalpi ja maahumala ovat kauniita ja saavat luvan kanssa luikerrella. Ne myös kukkivat kauniisti. Ratamoa kasvaa tiiviiksi tampatuilla alueilla ja voikukkia nousee sieltä täältä. Ne eivät haittaa ollenkaan. Ne kertovat minulle miten maa voi.

    Olen antanut vuohenputken kasvaa ruusupensaiden kanssa, eikä meidän aidanne ole koskaan aiemmin ollut noin rehevä ja peittävä. Se näyttää monilajisenakin aidanteena siistiltä, sillä pidämme rajan nurmikkoon selvänä ruohonleikkurin avulla. Aidanteeseen nousee erilaisia luonnonkukkia, joiden toivon siementävän itselleen pikkuhiljaa alaa. Toisella puolella on kaupungin kaistale nurmialuetta, jota me olemme pitäneet siistinä. Nyt sinne saa omaan tahtiin levitä lähiympäristön luonnonkukkia; lemmikkejä, siankärsämöä, maksaruohoja, peurankelloja ja kultapiiskua. En voi yksin päättää, mitä kasveja tontillamme kasvaa, vaan annan myös avokätisesti lähiluonnon päättää.”

    Olipa hauska lukea ja etsiä kuvia vuoden takaisesta pihastamme. Paljon ehtii tapahtua, kasvit kasvaa ja luonto muokkaa paikkaa kovaa vauhtia. Muutoskuvia tulossa seuraavissa teksteissä! Kirjoitin myös blogitekstin meidän pihan kasvillisuudesta Marttojen sivuille ja se pätkä löytyy täältä.

  • Villiintyneet istutukset

    Villiintyneet istutukset

    Tein viime kesänä värimaailmaltaan aika seesteiset istutukset, mutta kasvutavaltaan ne olivatkin yllättävän villit!

    Vaaleanpunainen harsotyräkki on todella söpö! Vieressä hopeakäpälä kukkii keltaisin kukin ja etualalla näkyy tumman violettia papukaijalehteä.

    Istutin kahteen suurehkoon ruukkuun hopeakäpälää (Helichrysum petiolare), papukaijalehteä (Alternanthera), vaaleanpunaista harsotyräkkiä eli poutapilveä (Euphorbia hypericifolia), vaaleanpunakukkaista verenpisaraa (Fuchsia sp.) ja räpelöä (Briza). Toi räpelö on heinä, jossa on kauniit pienet kukinnot ja tosi hauska nimi!

    Kasvit sekoittuivat toisiinsa hauskasti.

    Valitsin kasvit värimaailman mukaan ja panostin lehtien väreihin enemmän kuin kukkiin. Mätsäsin vaaleanpunaiset kukat toisiinsa, mutta hopeäkäpälä yllätti keltaisella kukinnallaan. En ollut ennen käyttänyt hopeakäpälää istutuksissa, niin en ollut nähnyt sen kukintaa. Mut nätti se oli ja toi sitä villiä tunnelmaa!

    Kaikilla kasveilla oli myös aika samanlaiset kasvupaikkavaatimukset. Tämän tyyppiset kasvit viihtyvät kaikki puolivarjossa ja ovat kastelun suhteen helppoja, eli kestävät pientä kuivuutta vaikka lomareissujen ajan. Tuore, kuohkea multa pitää hyvin kosteuden kun istuttaa tiiviisti. Istutukset olivat kesän meidän terassin rappusilla, jonne paistoi aamupäivän aurinko. Yli puolet päivästä ne saivat tarvitsemaansa puolivarjoa.

    Näiden kasvien kasvutavat sopivat hyvin tämmöiseen runsaaseen istutukseen. Papukaijalehti ja poutapilvi kasvoivat lähinnä leveyttä ja toivat mukavalla tavalla täytettä. Verenpisara toi kukillaan pieniä ylläreitä muuten aika lehtipainotteiseen maailmaan, mutta jäivät myös vähän jalkoihin loppukesästä. Hopeäkäpälä on kasvutavaltaan rönsyilevät ja sopii istutuksiin reunakasviksi, koska lähtee kasvaessaan valumaan ruukun reunojen yli. (Sitä ois kiva kokeilla maanpeitekasvina ihan penkissä!) Räpelöt nousivat nopeasti istutusten yläpuolelle. Se oli kiva, koska muuten kaikki muut olivat suhteellisen matalakasvuisia.

    Räpelöt ovat koristeellisia heiniä.
    Syksyn tulessa hopeakäpälä oli kerennyt jo pitkälle ruukuistaan 🙂

    Tämä oli kiva kompo aika erilaisia kasveja ja tosi helppohoitoinen istutus, sillä tätä ei tarvinnut kovinkaan nyppiä. Verenpisaroista nypin kuivuneet kukat. Muuten kaikki kasvit saivat elää vapaasti omaa elämäänsä!

    Syksyllä poistin huonokuntoiset verenpisarat ja räpelöt pois ruukuista ja istutin tilalle krynsateemit. Näin istutukset saivat hieman lisäaikaa. Poutapilvet ja hopeakäpälät kestivät pitkälle pakkasten tuloon saakka!

    Krysanteemit ja keltaiset koivunlehdet sopivat syksyllä kuihtuneiden kesäkukkien tilalle.

  • Kukkasipulit istutetaan syksyllä

    Kukkasipulit istutetaan syksyllä

    Olen puutarhahommissa semmoinen innostuja, että kiinnostun jostain yhdestä aiheesta kerrallaan ja haluan saada siitä aiheesta tietoa mahdollisismman paljon. Viime syksynä hurahdin sipulikukkiin.

    Meni vuosia, kun sipulikukat, eli tulppaanit, narsissit, skillat, laukat tai muut sellaiset eivät kiinnostaneet lähes ollenkaan. Ne tuntuivat jotenkin tavallisilta, eivätkä nostaneet puutarhasykettäni ollenkaan. Sitten minä kohtasin kasvitieteelliset tulppaanit. Ne ovat pienenpiä, kuin suurin osa muista tulppaaneista ja jotenkin villinpiä. Halusin istuttaa tulppaaneja nurmikolle ja nämä minikokoiset kasviteteelliset sopivat tarkoituksiini oikein hyvin.

    Valitsin tulppaaneista nurmikolle istutettavaksi sopivia matalalia lajikkeita.

    Valitsin heleän vaaleanpunaisia ’Lilac Wonder’ tulppaaneja ja kelta-valkoisia ’Tarda’ tulppaaneja (Tulipa). Ne ovat molemmat matalakasvuisia lajikkeita ja viihtyvät aurinkoisella kasvupaikalla. Maa on hyvä olla läpäisevää, jotta sipulit eivät pääse mätänemään. Istutin sipulit meidän pihan aurinkoisimmalle sivustalle, jossa on ohuehko kerros multaa hiekan päällä. Alue on salaojaremontin jäliltä vielä palautumassa, joten muutama tulppaani todennäköisesti vielä karulla nurmialueella kuulostaa kivalta. Tältä seinustalta sulaa lumet ensimmäisenä ja siksi kukinta on aikaisempaa, kuin muualla. Tulppaanit saavat siis kukkia rauhassa, ennen kuin olisi tarvetta nurmikon leikkuulle tai muille huoltotöille.

    Kukkasipuleiden istutuksessa kapea istutuslapio on hyvä työkalu.

    Kaikkien kukkasipulien kanssa istutussyvyyteen pätee sama sääntö, eli että sipuli kaivetaan noin kolmen sipulin mitan syvyyteen. Näiden kasvitieteellisien tulpaaneiden sipulit ovat paljon pienenpiä, kuin tavallisten tarhatulppaanien sipulit, joten istutussyvyys on vain noin 6-8 cm. Kaivelin istutuslapiolla pieniä rakoja maan pintaan ja sujautin sipulit kuoppiin. Näistä sipuleista näkyy selkeästi miten päin sipuli kannattaa jättää, eli asetin ne juuret alas päin ja suippo puoli ylös päin. Sitten jätin ne luonnon hoivaan.

    Ihastukseni ei tietenkään jäänyt pelkkiin pikkutulppaaneihin vaan kaupan sipulikukkahyllyä ihastellessa mukaan tarttui myös kirjopikarililjoja, laukkoja, krookuksia ja skilloja ja posliinihyasintteja. Mopo keuli – kuinkas muutenkaan!

    Valitsin eriväriä ja korkusia laukkoja.
    Kirjopikarililjan sipuleita.

    Kirjopikarililjoja (Fritillaria) mulla on jo ollut penkissä muutaman vuoden ja ne ovat niin kauniita, että halusin lisätä kasvustoa pussillisella. Kirjopikarililjan kukkien terälehdissä on mielenkiintoinen ruudukkokuvio, joka kiehtoo omituisuudellaan. Laukoista mulla on ollut vain lehtolaukkaa, joten päätin kokeilla valkoista ’Nigrum’ -lajiketta, purppuran väristä ’Purple Sensation’ -lajiketta ja pienenmpi kukkaista ’Sphaerocephalon’ -lajiketta.

    Istutin laukkoja myös kivialtaaseen havukasvien ja perennojen joukkoon.

    Lueskelin kukkanurmikon perustamisesta ja päätin siksi lisätä nurmikolla kukkivien kasvien joukkoon lisää skilloja, eli sinililjoja, eli kirjokevätähtiä (Scilla). Meillä kasvaa jo valmiiksi sinistä skillaa, joten ostin seuraksi vaaleanpunaista lajiketta ’Pink Giant’. Istutuin sekaan myös posliinihyasinttiä (Puschkinia), koska se on yksi söpöimmistä kevään kukkijoista mun mielestä. Posliinihyasintti ’Libanotica’ on valkokukkainen, mutta keskellä terälehteä kulkee vaaleansininen viiva. Se on niin nätti!

    Etupihan nurmikko saa keväällä kukkia

    Krookuksia, eli sahrameita (Crocus) istuttelin nurmikolle, istutusalueille ja marjapensaiden alle. Ne ovat kevään ensimmäisiä kukkivia kasveja ja siksi hyvin hyvin tärkeäitä aikaisille pölyttäjille. En malta odottaa, että saan seurata, kun kevätpöpperöinen kimalainen möngertää krookuksen kukissa! Valitsin krookuksita eri värisiä lajikkeita; violetti ’Pickwick’, tumman purppura ’Flower Record’ ja keltainen ’Romance’.

    Miltähän tämä nurmikko näyttää keväällä?

    Jään odottelemaan kevään tuloa ja toivon kukkaloistoa. Palataan silloin asiaan!