Kookosmannapuuro

Kookosmannapuuro

Puuroa! Kyllä kiitos! Mä olen löytänyt puurot elämääni. Ennen olin leipäihminen, sitten vannoutunut pirtelöihminen ja nyt kaipaan aamupalaksi lämmintä puuroa. Tällä viikolla oli ekoja kunnon pakkasaamuja ja niihin lämmin puuro sopii täydellisesti! Erityisen ihanaa ja pehmeää kaurapuuroa tulee, kun keittelee puuron isoista kaurahiutaleista ajan kanssa hauduttamalla. Kookosmannaa lisäämällä puurosta saa vielä extra pehmoista ja makeaa. [...]

Omenahilloa uunissa

Omenahilloa uunissa

Sain kotiovelleni kassillisen kauniita punaposkisia omenoita. Sekin oli jo itsessään aika ihanaa, mutta lisäksi tein näistä omenoista todella onnistunutta uuniomenahilloa, joka maksimoi tämän omenatarinan! Punaposkisista omenoista syntyy kauniin vaaleanpunaista uuniomenahilloa. Googlettelin nopeasti uuniomenahillon ohjeita ja huomasin, että kaikki olivat hyvinkin helppoja. Omenahillo uunin lämmössä syntyi näin: Omenhillo uunissa: Kaksi osaa pilkottuja omenoita Yksi osa hillosokeria [...]