Kesän muistot talteen

Muistellaan vielä hetki viime kesää.

Kesä 2020 oli aikamoinen puutarhakesä – monessa eri merkityksessä. Se oli ensimmäinen kesä puutarha-alalla ja kesätöissä kasvien keskellä. Se oli myös kesä, kun testailin kaikkea kivaa kasvien kanssa; kasvattelin itselle uusia kasveja siemenestä ja tutkin luontoa erilaisin silmin, hortonomifiltterin läpi. Haluan jakaa muutamat muistot kesästä kuvien muodossa.

Mehitähti ilahduttaa joka päivä etuovella – kesällä ja talvella

Sisäänkäynnin paahteisessa kivipenkissä oli tänä kesänä kauniita sävyjä. Istutin penkkiin viime vuonna erilaisia maksaruoja ja havuja. Lamoavat kasvit soljuivat kivasti kiviä pitkin ja aurinkoisina päivinä kukat loistivat pehmeinä pinkistä persikan sävyihin. Havujen ja kivien harmaat sävyt olivat rauhoittava tausta.

Ostin kaksi eriväristä portulakkaa taimistolta ja sen teen kyllä ensi vuonna uudestaan! Oli hauska seurata joka päivä muuttuvan kasvin elämää. Ne ovat todellisia kuuman paikan kasveja, sillä ne kukkivat vain aurinkoisina päiviä. Sadesäällä ne nukkuivat. Kukat aukenivat vasta, kun aurinko paahtoi täysillä ja kukinta kesti aina vain sen päivän. Ihmeellisiä ja kiehtovia kukkia!

Portulakka oli tämän vuoden uusi tuttavuus, joka menee ehdottomasti jatkoon!

Etupihan istutusalueen purppurasävyt ilahduttivat läpi kesän. Keväällä maasta nousi söpöjä laukkoja, joita toivon ensi vuonna olevat vielä enemmän. Loppukesää kohden nämä valtavat punahatut toivat iloa päiviin. Niistä oli näköjään iloa ja hyötyä myös pörriäisille, sillä niissä oli aina joku lentäväinen mönkimässä. Katso tarkasta alla olevaa kuvaa, siinä nokkosperhonen on lounaalla.

Istutuksessa taustalla on myös erilaisia maksaruohoja ja purppurakeijunmekkoa. Reunoilla on muutamia erivärisiä jaloangervoja ja ihan taustalla tumman pinkkiä syysleimua ja purppuraheisiangervo Tiny Wineä. Istutin tänä vuonna penkin kruunuiksi kaksi erilaista pihjalaa; Tuurenpihlajan ja Ullungin pihlajan. Istutus on niin herkullisen värinen!

Etupihan istutuksen lemppareiksi nousivat kaunopunahatut – pörriäisetkin pitivät näistä

Takapihalla oli huomattavasti vihreämpää. Siellä on lavatarha ja muutamia ruukkuja ja laatikoita terassilla. Ensi vuonna panostan lavatarhassa enemmän silmänruokaan, kuin itse syötäviin kasveihin. Lavat saa lisää kukkien siemeniä keväällä ja joitain erikoisuuksia… Odotan jo innolla!

Härkäpapu saattaa päästä ensi kesänä jopa terassille, joka oli kasvutavaltaa näin nätti
Kesäkurpitsan kukat olivat iloisia yllätyksiä vihreyden keskellä
Aika ihanan näkösitä tilliä, eikö?
Lapin puikula -perunan kukat olivat herkkiä

Takapihan terassilla on paljon valkoisia kukkia ja kasveja. En erityisesti suunnitellut tätä väriä, mutta niin se vaan kävi, että tuli hankittua silmää miellyttäviä kasveja ja tänä vuonna se näköjään oli valkoisuus! Isotähtiputki on ollut mun himokukka jo pitkään ja tänä vuonna sen vihdoin hankin. Ihana!

Terassille pääsivät myös sisätilojen viherkasvit. Minibanaani piti todella ulkoilmasta ja kasvatti uusia lehtiä oikein urakalla. Myös palmut pitivät tuulenvireestä lehdissään ja näytti, että ne vahvistuivat kesän aikan. Niillä oli hyvä oltavat hajavalossa ja tuulensuojassa.

Traakkipuu ja jukkapalmu olivat terassilla koko kesän keskuusta syyskuuhun.
Banaani tekee uutta lehteä. Kiva kierre!

Heinät on mun heikkous! Sen huomaa, kun tulee meidän pihalle. Näissä kuvissa ei ole kaikkia ja viimevuotiset jäivät nyt tästä kuvasarjasta. Katsotaan pärjäävätkö nämä uudet talven yli. Tykkään niin paljon heinien heiluvasta meiningistä.

Kesä, olit ihana! Olit tämmöisen pihamuurahaisen mielestä just hyvä ja opin paljon uutta ja mielenkiintoista. Jatketaan ensi vuonna!

One thought on “Kesän muistot talteen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s