
Sain kotiovelleni kassillisen kauniita punaposkisia omenoita. Sekin oli jo itsessään aika ihanaa, mutta lisäksi tein näistä omenoista todella onnistunutta uuniomenahilloa, joka maksimoi tämän omenatarinan!

Googlettelin nopeasti uuniomenahillon ohjeita ja huomasin, että kaikki olivat hyvinkin helppoja. Omenahillo uunin lämmössä syntyi näin:
Omenhillo uunissa:
- Kaksi osaa pilkottuja omenoita
- Yksi osa hillosokeria
- Loraus sitruunamehua
Pilkoin omenat lohkoiksi ja levitin laakeaan uunivuokaan. Sitottelin päälle hillosokerin ja laitoin 150 asteiseen uuniin hautumaan siksi aikaa, kun kävimme metsäretkellä, eli noin kahdeksi tunniksi. Otin vuoan uunista ja sekoittelin pehmenneet omenat mössöksi ja annoin hetken jäähtyä. Sekoitin mukaan sitruunamehun ja survoin koko massan sileäksi blenderillä. Purkitin hillon lasipurkkeihin, joita kuumensin uunin jälkilämmössä.

Nyt kun eletään syyskuun alkua, oli purkit helppo jäädyttää pihalla. Tästä uunivuoallisesta syntyi kolme tavallisen kokoista hillopurkkia, jotka kiikutin terassin pöydälle. Ne napsauttelevat itsensä tiukasti kiinni jäähdyttyään ja sitten ne säilyvät jääkaapin kylmyydessä talven ajan.
Omenan intohimoinen hillottaja kiittää!