Lavatarha kukoistamaan

Nyt luet jatko-osaa lavatarhan perustamispuuhistani. Edellinen juttuni käsitteli tarkemmin perustamisvaihetta ja paikan valintaa. Tässä mietin, mitä kaikkea haluan kasvattaa lavoissani!

Ja siinäpä se asian (pieni) kompastuskynnys onkin…mitä haluan – ja mitä pystyn kasvattamaan. Minähän haluan kaikkea! Mutta jonkunlainen järki pitää koettaa pitää, että saa edes pienen sadon. Ja tavoitteena on kyllä saada sellainen kohtalainen sato, ettei kuukausien kastelu ja kuokkiminen mene ihan hukkaan.

Olen kasvattanut vuosien varrella aika monia erilaisia kasveja lavoissa. Jos tässä nyt sitten jakaisi pari kantapäänkautta opittua asiaa niiden viljelyyn liittyen…

  • kesäkurpitsat, kurkut ja vesimelonit vaativat valtavat määrät vettä ja niitä kaikkia kolmea ei ehkä olisi kannattanut laittaa samaan lavaan. Niistä tulee ISOJA!
  • Porkkanaa ihan totta kannattaa harventaa…ellet halua sellaisia ravintola-annoksissa käytettäviä koristeporkkanoita.
  • Siemenpusseissa on selkeät ohjeet kylvö- tai istutustiheydestä. Niitä kannattaa vilkaista, varsinkin jos kylvää monia eri kasveja samaan lavaan. Täysikasvuisena kasvit kyllä täyttävät lavan vihreällä ja jos kasvavat liian lähekkäin, saavat aikaan lähinnä sekamelskan.
  • Köynnöstävien kasvien tuleminen kunnolla on tärkeää. Esimerkiksi herneitä olisi ollut kivempi poimia ilmavasta säleiköstä, kuin mullasta.
  • Noniin, eiköhän tämä riitä!

Okei, sitten kasvien valintaan. Googlea ja kirjastosta lainaamiani kirjoja lukiessa törmää nopeasti käsitteisiin vuoroviljely ja kumppanuuskasvit. Mä olen sellainen aloitteleva, mutta viljelyn vakavasti ottava fiilisviljelijä, joten keskityn noista käsitteistä enemmän kumppanuuskasviviljelyyn (jossain käytetään myös termiä sekaviljely), mutta tulevaisuutta varten aijon toteuttaa myös vuoroviljelyä. Kumppanuuskasveilla tarkoitetaan kasveja, jotka viihtyvät samassa lavassa ja tukevat toisen kasvua. Vuoroviljely taas on kauaskantoisempaa maan parannuksen huomioivaa viljelyä, jossa kasveille on mietitty kierto, miten ne vaihtavat lavoissa paikkaa joka vuosi. Eri kasvit ottavat maasta eri ravintoaineita ja tällä kierrolla pyritään siihen, ettei sama kasvi ime kaikkien ravinteita yhdestä kohtaa.

Tämä on vasta suunnitelma, mutta olen luonnostellut laatikoihin seuraavanlaisen kasvatussuunnitelman:

Laatikko 1.

  • perunaa
  • härkäpapuja
  • korianteria
  • samettikukkaa

Laatikko 2.

  • retiisiä
  • porkkanaa
  • pinaattia
  • lehtikaalia
  • tilliä

Laatikko 3.

  • avomaankurkkua
  • salaattia
  • maissia
  • ruohosipulia

Sitten olisi vielä toiveena tökkää jonnekin kesäkurpitsa. Köynnöstäviä kukkia ja syötiviä ylläreitä kylvän meidän trampoliinin ympärille näkösuojaksi rumalla alustalle, jossa ei kasva mitään.

Suurin osa suunnitelmani kasveista on suoraan lavaan kylvettäviä. Kylvö tapahtuu sitten toukokuun puolella. Tai sitten, kun olen saanut lavat oikeaan paikkaan.. Osa on esikasvatettavia. Kasvattelen tänä vuonna maissit, kurkut ja kurpitsat siemenestä. Ennen olen ostanut ne taimina. Katsotaan, kuinka mun käy!

One thought on “Lavatarha kukoistamaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s