Joulukukkien aika

Hetki ennen kuin alan haaveilla keväästä ja pihatöistä, on noin kuukausi aikaa nauttia joulukukista. Ja tähän kuukauteen onkin tiivistettynä niin paljon kukka-asiaa, että oikein hykerryttää. Muista kasveista ja kukista voi saada voimaa sen jäljelle jäävän yhdentoista kuukauden ajan, mutta joulukukille on varattu vain tämä joulunalus, joka on muutenkin sellaista hyggeilyaikaa. Siis täydellistä!

Mun joulukukkia voisi kutsua myös talvikukiksi värityksen puolesta

Tänä vuonna tosin hankin joulukukiat jo aikaisin marraskuussa, jotta pääsen fiilistelemään niitä extrapitkään. Oikeastaan aloitin tämän projektin jo lähes kesällä, kun hankin pari hyasinttia (Hyacinthus orientalis) pimeään varastoon juurtumaan. Otin ne sieltä pimeydestä sisälle valoon ja lämpimään pari viikkoa sitten. Ne olivat kasvattaneet hienot juuret, jotka putsasin. Sitten asettelin hyasintit vesilaseihin. Nyt nuo hyasinttien vihreät kärjet ovat kuin joulukalenterini, kun odotan ja seuraan niiden kasvua. Kerkeävätköhän jouluksi..?

Hyasintti kurkistaa jo!

Muita ”pakko saada” -joulukukkia ovat jouluruusu (Helleborus) ja amaryllis (Hippeastrum) – valkoisena. Jouluruusu on koristanut joulujani jo niin monena vuonna, että sitä voi sanoa jo jouluperinteeksi. Edellisistä vuosista poiketen, tämän jouluruusun koetan saada pidettyä hengissä tai edes itselläni vielä joulun jälkeenkin. Heh. Olen nimittäin ennen kiikuttanut nuukahtaneet jouluruusut aina äidilleni, joka onkin pitänyt niistä hyvää huolta. Täksi jouluksi viisi vuotta sitten hänelle viemäni jouluruusu jopa kukkii heidän takapihalla.

Niin kaunis jouluruuru ❤

Amarylliksesta taas tulee aina mieleen mun sisko. Jotenkin muistelen, että hänellä on aina joulun aikaan olohuoneen pöydällä valtava amaryllis. Odotteln tässä joulukalenterin tapaan myös omaani aukeamaan. Tämän yksilön astin nupuilla, joten ei mene enää kauan, kun kaksi valkoista ihanuutta pääsee kukkaan. Toisivat vähän valoa tähän pimeyteen!

Amaryllislove

Mutta hei, eipä unohdeta joulutähtiä (Euphorbia pulcherrima)! Ja nimenomaan tähtiä, sillä ostin tänä vuonna kaksi. Valkoisen – tietenkin – ja lisäksi ihanan persikanvärisen. Persikka ei ehkä niinkään ole se jouluisin väri, mutta himoitsin sitä niin, että pakko oli hankkia. Ja se sopiikin niin kivasti olohuoneen ikkunalaudalle, jossa muutenkin on punertavia kasveja. Siellä se nyt nököttää punajuovaisen Maijan (Calathea) ja kolmiokäenkaalin (Oxalis triangularis) välissä ja sointuu muuten aika kivasti väreihin. En niinkään tykkää tai oikestaan jaksa katsella joulunpunaisia kukkia, mutta näillä sävyillä saa joulun tunnelmaa, joka saa jatkua joulun jälkeenkin, kun niistä ei ole kiire päästä eroon.

Tässä nurkassa on vähän väriäkin. Ikkunalaudalla vasemmalta oikealla: Maija, joulutähti ja kolmiokäenkaali.

Aika moni joulukukka onkin jopa monivuotinen kasvi, jota nyt vaan on totuttu ostamaan jouluksi. Ne kestävät vähän huonommallakin hoidolla juuri sen tarvittavan ajan ja sitten ne heitetään pois. Se on vähän kurjaa. Olen sitä kyllä tehnyt itsekin, mutta tänä vuonna aijon vähän taistella asian eteen. Hoidan joulukukkia niiden tarvitsemalla tavalla (netti on täynnä hyviä ohjeita!), eli annan niille ihailevien katseiden lisäksi valoa ja vettä. Molempia kylläkin aika nuikasti, enemmän niitä katseita. Mutta joulun jälkeen pyrin jatkamaan niiden elämää. Katsotaan sitten, kuin käy.

Tässä ihastuttaa valkoinen joulutähti

Jos et itse halua enää katsella joulukukkia enää joulun jälkeen, niin kyseleppä lähipiiristä haluaisko joku ottaa kukat vastaan. Joku muukin voi olla yhtä sekaisin näistä kukista, kuin minä ja adoptoida joulukukkasi 🙂

Jos tämä joulutähti ei olisi jo mun, niin adoptoisin sen ❤

-Salla

p.s. Osaatko sanoa mitä lajia tuo mun Maija on? En ole löytänyt suomenkielistä nimeä tuolle Calathea triostarille. Siitä sitten enemmän juttua, kun olen saanut nimen selville 🙂

One thought on “Joulukukkien aika

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s