Retki Seitsemää veljestä pitkin Petkelsuolle

Tehtiin isänpäivänä retki, jonka päämääränä oli Petkelsuon pitkospuut. Petkelsuo on Hyvinkäällä ihan mun lempiretkikohde. Se on kuin mikroloma Lappiin!

Retkikuntaan kuului tällä kertaa pieni perheemme, eli päivänsankari, minä ja nelivuotias poikamme. Starttasimme retken ajelemalla autolla Seitsemän veljeksen vaellusreitille ja jätimme auton Suontolantien levennykselle.

Reitin lähtöpaikka on hieman hämärä näin, koska tuntuu, että ajaisi toisten pihaan, mutta tiesimme minne mennä, niin uskalsimme ajella. Kai asukkaatkin ovat tottuneet siihen, että vaeltajia siellä päin liikuskelee. Toivottavasti!

Tallustelimme vaellusreitille, joka tässä alussa on vain pieni ja kapea polku. Ja jotenkin aika maaginen sellainen! Heinät eivät olleet vielä laonneet, joten kuljimme alun 100 metriä kuin heinälabyrintissä. Aurinko nousi idästä ja hipsutteli heiniä säteillään. Mun oli kaivettava kamera esille.

Seitsemän veljestä on aika suosittu vaellusreitti. Se halkoo Hyvinkään jatkaen matkaa Rajamäen kauttaa Helsinkiin saakka. Me retkeiltiin siis tällä kertaa vaan ihan pieni osa reittiä. Matkalla ei tullut vastaan ketään, mutta jälkiä muista liikkujista oli, varsinkin maastopyörän jälkiä.

Maaginen heinikko jäi taakse ja reitti laskeutui muutaman metrin notkoon, jossa olikin aikamoista mutavelliä. Tällä osiolla taitaa kelistä tai vuodenajasta riippumatta olla aina tarve hyville ja vedenpitäville kengille!

Reitti kulkee tiheän nuoren koivikon läpi kohti Kuuselantietä. Tämä koivikko on keväällä varmasti upen näköinen, kun hiirenkorvat ovat juuri puhkeamassa. Polku päättyy tielle, mutta jatkuu muutaman kymmenen metrin päässä tien toiselle puolelle. Molemmissa risteyksissä on kyltit, mutta niin on risukkoakin, joten niitä saa tietämätön hieman etsiä.

Sitten tuleekin maastopöyräilijöiden lempipätkä. Kivikkoista nousua ylös ja kapeaa polkua alas! No, on tämä pätkä munkin lemppari, sillä tässä kohtaa näkee vähän maisemiakin. Polku nousee pienelle mäen nyppylälle. Tässä kohtaa ei vielä voi tuntea olevansa Lapin tuntureilla – se Lappifiillis tulee sitten vasta suolla. Mutta noustaanpa kuitenkin hieman ja mäntyinen suomaisema on upea näin hyvinkääläiseen mittapuuhun. Harvoin täällä näkee kauas.

Pienin meistä alkoi hieman väsyä tässä kohtaa retkeä, joten me leikimme piilosta ja joimme isänpäiväkahvit korkeimmalla kohtaa. Tämä oli semmoinen ”ei se määränpää, vaan se matka” -tyyppinen hetki. Retken kohokohdaksi muodostui ehdottomasti piiloleikki männikössä ja kiipeäminen suurelle kivelle.

Mutta vielä oli matkaa sinne määränpäähänkin. Jatkoimme uusilla kerätyillä voimilla matkaa ja laskeuduimme nyppylältä taas heinikon seassa lähemmäs suota. Bongasimme metsän reunasta muutamia suppilovahveroita ja koetimme pistää paikan muistiin. Mä ihastelin sinivuokkojen lehtimattoa vanhan metsän siimeksessä – tää retki uusitaan kevällä!

Maisemat vaihtuivat niin nopeasti. Ensin olimme mäen päällä, sitten heinän valloittamalla hakkuuaukealla, jonka jälkeen vanhassa ikimetsässä jykevien kuusten ja haapavanhusten alla. Alueella on tehty hakkuita monena vuonna ja muutokset näyttäytyvät erilaisina maisemina. Vielä yhden lähes umpeenkasvaneen hakkuualueen jälkeen sukelsimme tiheään kuusimetsään ja ylitimme puron, joka rajaa Petkelsuota. Vesi kiehtoo aina ja lapsikin lumoutui solinasta. Hän totesi, että onpa kaunista ja jäädään tähän hetkeksi katsomaan.

Sitten pääsimme Lappiin. Petkelsuo on täältä päin lähestyttäessä mäntyinen ja pitkospuut seuraavat suon reunaa. Jos kaipaa aavalle suolle on lähdettävä pitkospuilta keskemmälle suota. Tällä kertaa pysyimme merkatulla reitillä. Mutta kaunista oli näinkin! Soilla on aina niin rauhallista. (Jos ei lasketa meidän itse aiheuttamia ääniä, kun pojat liukuivat liukkaita pitkospuita pitkin surffaten!)

Kerran rämmin läpi suon kaakkoisen kulman. Silloin oli kesä ja pärjäsin vaelluskengillä. Nyt en olisi lähtenyt koettamaan. Mutta suosittelen Perkelsuolla rämpimistä, varsinkin paikkakantalaisille. Keskustassa arkeaan viettävä ei välttämättä ymmärrä, miten kaunis ja monipuolinen luonto meitä ympäröi.

Kuljimme samaa reittiä takaisin suolta autolle. Maisemat olivat vain ihan erilaiset toiseen suuntaan kulkiessa! Keräsimme ne suppilovahverot metsän laidalta. Oli tosi hyvä retki!

Suomen luonnonsuojeluliitolta löytyy hieman suuntaa antava karta, miten Seitsemän veljeksen reitti kulkee. Tarkempaa tietoa kannattaa Googlailla Hyvinkään, Nurmijärven ja Tuusulan sivulta.

Mukavia retkihetkiä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s