Sallasalla

Olen kevään aikana opiskellut Marttojen Monimuotoinen kotipiha -opintoja ja alkanut huomioimaan oman pihamme monimuotoisuutta ja sen mahdollisuuksia uusin silmin. Aijon kirjoittaa ja kuvata pihan muutostöistä juttuja näille sivuille. Tässä alla tekstiä, joka julkaistiin Marttojen Monimuotoinnen kotipiha -hankkeen blogissa viime kesänä, eli vuonna 2022. Jos haluat lukea jutun Marttojen sivuilta, niin tästä pääset sinne!

”Viime kesänä ymmärsin, mitä monimuotoisuus pihan kasvillisuudessa todella tarkoittaa, sillä se vietiin suurilta osin meiltä pois. Teimme salaojaremontin paritaloomme ja pihamme oli vuoden hehkeimmän ajan kuin hiekka-autiomaa. Sitä oli jotenkin todella kurja katsella. Muistelin, että tuossa kohtaa kasvoi norjanangervojen alla kaunokkeja ja että tuossa meillä kasvoi kirsikkapuu, mikä piti siirtää pois. Kaipasin jo kovasti ihan tavallisen pihanurmen päällä kävelyä, sillä hiekka oli tylsän väristä ja kulkeutui ikävästi joka paikkaan. Puolet pihasta puuttui.

Sen puolen, joka viheriöi ja säästyi kaivauksilta annoinkin sitten kasvaa ja rehottaa. Tarvitsin (ja pihammekin tarvitsi) vastapainoa yksipuolisuudelle. En kitkenyt vuohenputkia pois harvan ruusuaidanteen ympäriltä, annoin luonnon kasvaa, missä sillä oli tilaa kasvaa. Nurmikkoa emme päässeet leikkaamaan kun vasta myöhään syksyllä ja siellä saivat maanpeitekasvit levitä omaan tahtiinsa. Vastapaino näytti kauniilta.

Jatkoin tänä vuonna hieman samoilla linjoilla, joskin vähän kontrolloidummin. Rajasin istutusalueet kanttaamalla ja peitin penkit hakekatteella. Annoin monissa paikoin pihaa kasvien, niin istutettujen, kuin luonnonkasvien kasvaa omaa tahtiaan niihin puuttumatta. Työmäärä väheni pihan hoidossa huomattavasti, kun olen nyt keskittynyt vain helppohoitoisuuteen ja antanut luonnon elää. Mahdumme kaikki hyvin samaan pihaan; luonnonkasvit, ötökät, ruohonleikkurimme ja me ihmiset.

Kylvimme uutta nurmikkoa valkoapilan kera entisille hiekka-aavikkopaikoille. Niin kutsutuilla rikkaruohoilla on ollut aina tilaa kasvaa meidän nurmikolla. Olen ajatellut, että nurmikkoalueen ei tarvitse olla yksilajinen, vaan kunhan sitä peittävät kasvit ovat vihreitä, se riittää. Suikeroalpi ja maahumala ovat kauniita ja saavat luvan kanssa luikerrella. Ne myös kukkivat kauniisti. Ratamoa kasvaa tiiviiksi tampatuilla alueilla ja voikukkia nousee sieltä täältä. Ne eivät haittaa ollenkaan. Ne kertovat minulle miten maa voi.

Olen antanut vuohenputken kasvaa ruusupensaiden kanssa, eikä meidän aidanne ole koskaan aiemmin ollut noin rehevä ja peittävä. Se näyttää monilajisenakin aidanteena siistiltä, sillä pidämme rajan nurmikkoon selvänä ruohonleikkurin avulla. Aidanteeseen nousee erilaisia luonnonkukkia, joiden toivon siementävän itselleen pikkuhiljaa alaa. Toisella puolella on kaupungin kaistale nurmialuetta, jota me olemme pitäneet siistinä. Nyt sinne saa omaan tahtiin levitä lähiympäristön luonnonkukkia; lemmikkejä, siankärsämöä, maksaruohoja, peurankelloja ja kultapiiskua. En voi yksin päättää, mitä kasveja tontillamme kasvaa, vaan annan myös avokätisesti lähiluonnon päättää.”

Olipa hauska lukea ja etsiä kuvia vuoden takaisesta pihastamme. Paljon ehtii tapahtua, kasvit kasvaa ja luonto muokkaa paikkaa kovaa vauhtia. Muutoskuvia tulossa seuraavissa teksteissä! Kirjoitin myös blogitekstin meidän pihan kasvillisuudesta Marttojen sivuille ja se pätkä löytyy täältä.